Hyppään monen mielenkiintoisen matka ja koulupäivän yli, mutta palaan niihin kunhan kirjoittamiseen löytyy malttia. Tänään oli kuitenkin niin mainio päivä, että uhraan vähän yöuniani. Aloitimme viimeinkin peruskurssin sidosnäytteiden kutomisen. Olemme luoneet pitkän villaloimen, johon kudomme 11 erilaista sidosta. Loimessa ja kuteessa käytetään kuutta eri väriä, jotka muodostavat ruutukuvion. Ensimmäinen sidos on palttina.

Langat värjäsimme ensimmäisenä koulupäivänä happoväreillä (acid dyes), enkä loimen luomisen ja kangaspuihin laiton aikana ollut enää tyytyväinen valitsemiini väreihin. Nyt kutoessa ne näyttävät onneksi taas hyvältä.

Kuteen puolaaminen on täällä ihan yhtä vaikeaa kuin kotonakin, epämääräiset pötkyläni haluavat sitkeästi purkautua päistään. Kutomisessa yritän kiinnittää erityistä huomiota hulpioreunojen tasaisuuteen, tällä kertaa en halua heittelehtivää kangasta. Saankin purkaa melkein joka  viriön kahdesti.

Iltapäivällä koulu tarjosi iloisen yllätyksen tarjoamalla meille kirjastoista poistamiaan kirjoja ja lankavaraston lankoja. Sain kolmea erilaista raakasilkkilankaa ja washi-paperilankaa, en malta odottaa, että pääsen kokeilemaan niitä kudonnassa!

Illan ohjelmaksi löysin eilen Kyoto Guide -lehdestä täydenkuun festivaalin, Wesak Festival, Kuraman temppelissä. Kurama on Kawashimasta vielä pohjoisempana, vuorilla sijaitseva temppelialue ja suosittu vaellusreitti (viime lauantaina Kuraman suuntaan menevään bussiin jonotti kymmenittäin reippaan näköisiä ihmisiä). Lainasin koululta pyörän, pari kokoa liian pienen ja vaihteettoman (ainoan vaihdepyörän satula ei noussut). Vahtimesteri yritti varoittaa, että Kurama on kaukana (3,5 km) ja ylämäkeen. Ylämäki ja pieni pyörä eivät haitanneet, kun maisemat ovat vuoria, jokilaakso ja vesiputouksia, villejä iiriksiä, kauniita taloja ja pieniä pihoja ja rinteessä kulkeva pikkujuna!

Kuraman juna-aseman kartta varoitti tenguista, suurinenäisistä hirviöistä. Temppelialueelle oli vielä pitkä kipuaminen, mutta sitä oli onneksi helpotettu pienellä melkein pystysuoraan kulkevalla kaapelijunalla.Loppumatkan kiviportaat oli reunustettu kymmenillä lyhdyillä.

Festivaalilla rukoiltiin mailmanrauhaa ja sytyttettiin punaisia lyhtyjä sen merkiksi. Vaikka täysikuu ei näyttäytynytkään ja satoi hieman vettä, tunnelma oli hieno. Seremonian jälkeen ihmiset kerääntyivät punaisten lyhtyjensä ääreen syömään retkieväitä.

Minun retkievääni löytyi juna-aseman pyöräparkin vierestä: Häagen-Dazs automaatti ja matchajäätelö. Nam! Paluumatka koululle, alamäkeen, sujui puolet nopeammin.